Kuntavaalit 2021

Onko oppivelvollisuuden laajentaminen paras ratkaisu? ESS 5.11.2020

Hallitus on valmistelemassa lakia, jonka pääkohtiin kuuluvat oppivelvollisuuden laajentaminen 18-vuotiaaksi asti ja toisen asteen koulutuksen muuttaminen maksuttomaksi siihen asti, että nuori täyttää 20 vuotta. Lakialoitteen tavoite on ehdotman hyvä. Sen avulla yritetään puuttua siihen, että liian moni nuori jättää toisen asteen opinnot kesken.

Miksi toisen asteen opinnot sitten jäävät kesken? Suurella osalla opintonsa keskeyttävistä on ollut yläkoulun, ehkä jo alakoulun aikana haasteita koulunkäynnissään. Opetushallituksen syksyllä julkaistun tiedotteen mukaan 2-3 %:lla yläkouluikäisistä on niin paljon poissaoloja, että se haittaa heidän koulunkäyntiään ja on vaarassa johtaa koulupudokkuuteen.

Suurimmat syyt isoihin poissaoloihin ovat psyykkiset oireet ja kiinnostuksen kohdistuminen koulun ulkopuolelle. Paljon poissa olevilla oppilailla on usein oppimisen vaikeuksia (esim. ADHD, luku- ja kirjoitustaidon puutteet). Tiedotteen mukaan suurin osa näistä oppilaista on tehostetun tai erityisen tuen piirissä eli koulu on jo reagoinut heidän auttamisekseen.

Miksi koulujen reagointi ei sitten auta? Yläkoulun aineenopettajana voin omasta kokemuksestani sanoa, että koulujen resurssit ovat tähän riittämättömät. Omaan kokemukseeni perustuen esitän yhden mahdollisen kehityspolun.

Jo hyvin varhaisessa vaiheessa peruskoulua oppimisvaikeuksien myötä oppilaalle on saattanut jäädä oppimiseen aukkoja, joita ei ole onnistuttu paikkaamaan. Tämä johtaa koulunkäyntiin liittyvien negatiivisten kokemusten syntymiseen ja omapystyvyyden heikkenemiseen. Jos tällaisia ikäviä kokemuksia tulee vuosi vuodelta lisää, itseään ruokkiva negatiivinen kierre on valmis ja oppilaan mielenkiinto siirtyy vähitellen pois mielipahaa aiheuttavasta oppimisesta koulun ulkopuolisiin asioihin. Tältä pohjalta opiskelun aloittaminen toisella asteella ei lupaa hyvää, vaikka toisen asteen opettajat tekisivät kuinka hyvää työtä.

Jos peruskoulujen oppilasryhmät olisivat olleet pienempiä, jos erityisopettajia olisi ollut enemmän, jos erityisoppilaiden tarvitsemia pienryhmiä olisi ollut enemmän, jos koulukuraattoreja ja -psykologeja olisi ollut enemmän, negatiivinen kierre olisi todennäköisemmin onnistuttu katkaisemaan ajoissa ja oppilas olisi jälleen löytänyt oppimisen ilon.

Perusopetus on se kohta, johon hallituksen pitäisi esittää lisärahoitusta, ei toisen asteen maksuttomuuteen. Ja mitä aiemmin oppimisen haasteet huomataan, sen parempi, joten myös varhaiskasvatus olisi parempi kohde lisärahoitukselle kuin toinen aste.

Hallitusohjelmaan on kirjattu oppivelvollisuuden laajentamisen toteuttaminen. Tästä syystä muita vaikuttavampia vaihtoehtoja ei ole kunnolla edes selvitetty. Tähän on kiinnittänyt huomionsa myös lainsäädännön arviointineuvosto. Neuvosto toteaa, että lakiesityksessä kiinnitetään paljon huomiota tukea tarvitseviin opiskelijoihin, mutta lakiesitys ei lopulta näytä kohdistuvan heihin kovin tehokkaasti. Vain pieni osa lain toteuttamiseen varatuista rahoista käytetään keskeyttämisuhassa olevien opiskelijoiden auttamiseen ja valtaosa kuluu aivan muuhun kuten esim. maksuttomien oppimateriaalien kustantamiseen.

Opettajana tulen aina olemaan sivistyksen ja koulutuksen puolestapuhuja, mutta tämän lain jättäisin tässä vaiheessa toteuttamatta. Nämä rahat löytäisivät tehokkaamman paikan perusopetuksesta ja varhaiskasvatuksesta.