Kuntavaalit 2017

Vaalipäivä

Tätä päivää varten on tehty tunteja ja taas tunteja työtä.

Tänään on nyt se päivä. Tätä päivää varten on tehty tunteja ja taas tunteja työtä – on tuotu omia ajatuksia esille blogitekstien kautta, on suunniteltu nettisivujen, mainosten ja vaalivideon sisältöä sekä kierretty kuuntelemassa lukuisia koulutuksia ja vaalipaneeleja. On kävelty paljon, yli kaksisataa kilometriä kotikaupungin kaduilla vaalimainoksia jakamassa ja seisty turuilla ja toreilla ihmisiä tapaamassa ja keskustelemassa.

Kiitos kaikille Lahden Kokoomuksen hienoille ehdokkaille. Teihin on ollut ilo tutustua ja kanssanne on ollut todella kivaa tehdä yhteistä kampanjatyötä. Vaikka olemmekin toisaalta toistemme kilpailijoita, tämä ei ole näkynyt missään vaan olemme kaikki puhaltaneet yhteen hiileen. Olette huippuporukkaa.

Kiitos kaikille kampanjaa tukeneille ystäville, sukulaisille, tuttaville ja tuntemattomille ihmisille. Teidän iloisten ja kannustavien kommenttien ansiosta vaalityön tekeminen on ollut helpompaa ja virtaa on riittänyt loppumetreille asti. Suuri kiitos appivanhemmilleni tuesta vaalikampanjan aikana ja isosta työstä mainosten jakamisessa. Suurin kiitos kuuluu ehdottomasti kuitenkin kampanjapäällikölleni eli vaimolleni. Ilman sinun innostustasi, tukeasi ja panostustasi kampanjan digitaaliseen puoleen, tämä ei olisi ollut mahdollista. Kiitos rakas.

Nyt on kaikki tehty, nyt vain jännitetään.