Kuntavaalit 2017

Koululuokka tarvitsee työrauhan

Työrauhaongelmat yksittäisessä ryhmässä ovat kasvaneet ja oppimistulosten heikentyminen on väistämätön tosiasia, minkä PISA-tulokset osoittavat.

Viime vuosina on julkaistu suomalaisten yliopistojen tekemiä tutkimuksia siitä, kuinka ryhmäkoolla ei ole merkitystä oppimistuloksiin peruskoulussa. Tutkimuksissa kuitenkin todetaan, että pienempi ryhmäkoko ei ole oppimista haittaava tekijä, mutta tilastollisesti se ei näytä hyödyttävän oppimistuloksia. Oppilaan koulumenestyksen suurin yksittäinen selittävä tekijä löytyy tutkimusten mukaan kotoa, ei suinkaan itse koulusta. Kodin sosioekonomisella taustalla on tänä päivänä yhä suurempi merkitys lapsen koulumenestykselle. Valikoiden muodostetut keskimääräistä suuremmat oppilasryhmät (esim. musiikki, kuvaamataito, matematiikka) pääsevät usein parhaisiin oppimistuloksiin. Näihin ryhmiin valikoituu koulumyönteisiä ja tavoitteelliseen toimintaan positiivisesti suhtautuvia lapsia ja nuoria joita usein tuetaan kotoa käsin. Työrauha näissä ryhmissä on myös parempi kuin luokissa keskimäärin.

On päivänselvää, että oppilaan saama huomio opettajalta on sitä suurempi mitä pienemmästä oppilasryhmästä on kyse. Joten on turha väittää, että ryhmäkoolla ei ole mitään merkitystä oppilaan kannalta. Mutta suuressa ryhmässä oppilas voi silti saada aivan yhtä paljon opettajan huomiota kuin pienessä, jos ryhmä vain toimii hyvin ja työrauha on kunnossa. Nyt ollaankin asian ytimessä – työrauha. Tätä tukee myös tutkimustulokset. Pienemmästä ryhmäkoosta ei lopulta ole apua, jos työrauha on huono. Tällöin suurin osa opettajan ajasta kuluu häirintään puuttumiseen ja oppimistulokset jäävät heikoiksi.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on todennut (Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeen päätösseminaari, Lahdessa 14.3.17), että tilastojen mukaan 20 % lapsista ja nuorista ei voi hyvin. Syyt tähän ovat moninaiset, mutta usein näiden oppilaiden kodin mahdollisuudet ja voimavarat lapsen tai nuoren tukemiseen koulutiellä ovat heikentyneet. En kuitenkaan väitä, että Kurttilan mainitsema huonosti voiva 20 % aiheuttaa kaiken työrauhaongelman, sillä käytöksensä kanssa kamppailevia lapsia ja nuoria tulee myös hyvinvoivista perheistä. Kurttilan mukaan vapaampi kotikasvatus on saanut viime vuosikymmeninä jalansijaa monessa kodissa.

Talouden tiukka tilanne on Lahdessakin ajanut kouluja suurentamaan ryhmäkokoja. Tämän seurauksena työrauhaongelmat yksittäisessä ryhmässä ovat kasvaneet ja oppimistulosten heikentyminen on väistämätön tosiasia, minkä PISA-tulokset osoittavat. Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet (OPS) asettavat kovat tavoitteet oppituntien aikana saavutettaville tiedoille ja taidoille. Jos yksittäinen opettaja haluaa saavuttaa nämä tavoitteet, hänellä ei ole mahdollista antaa käytöshäiriöiselle oppilaalle sitä kasvattajan aikaa ja huomiota, jonka hän vaatisi. Opettaja on hankalassa välikädessä oppimistavoitteiden ja työrauhaa häiritsevän oppilaan henkilökohtaisten tarpeiden ristipaineessa.

Korkealaatuisten tuotteiden ja palveluiden viennistä elävä yhteiskuntamme ei kestä sitä, jos sivistys- ja osaamistasomme laskee lähemmäksi muuta maailmaa.

Jotta opiskelu sujuisi hyvin myös suuremmissa ryhmissä, työrauhaa häiritseviin oppilaisiin pitää panostaa enemmän. Heidän auttamiseksi pitää kehittää aivan uudenlaisia toimintamalleja. En osaa sanoa, mikä malli olisi paras, mutta erilaisia malleja voi olla niin monta kuin on kouluja. Pääasia on, että häiritsevään käyttäytymiseen pystytään puuttumaan nopeasti. Mitä ketterämmin asiaan reagoidaan, sitä pienemmällä vaivalla häiritsevään käytökseen saadaan apua ja oppilas saadaan takaisin normaaliryhmään mukaan.

Lahden peruskouluissa ollaan ensi syksystä alkaen siirtymässä kohti inkluusioperiaatteen mukaisia perusopetusryhmiä. Sivistyslautakunnan 14.3.17 tekemällä päätöksellä inkluusioajattelun mukaisesti osa kaupunkitason keskitetyillä erityisluokilla tai erityiskouluissa olevista koululaisista tullaan lähivuosina sijoittamaan lähikoulunsa erityisryhmään tai jopa normaaliluokkaan. Samalla lisää erityisopettajia ollaan siirtämässä lähikouluille toimimaan normaaliluokissa yhdessä luokan- ja aineenopettajien kanssa. Tässä kirjoituksessa en ota kantaa lähikouluun siirrettävien erityisoppilaiden oppimismahdollisuuksiin vaan keskityn ainoastaan työrauhakysymykseen.

Erityisoppilaita on erilaisia. Osan koulunkäyntiä hankaloittaa aidot oppimisvaikeudet, osan ongelmana on käyttäytyminen ja osan haasteena on molemmat edellä mainituista. Minulla on suuri huoli, että nyt tehdyn päätöksen myötä normaaliluokkiin on tulossa lisää oppilaita, joiden käytökseen opettaja joutuu puuttumaan. Toivon todella, että huoleni on turha, sillä ilman inkluusion mahdollisesti tuomaa lisätaakkaa, luokkien työrauhatilanne on tällä hetkellä hankala.

Koulun työrauhan parantaminen ei ole ilmaista eikä sitä saada aikaan muuten kuin lisäämällä koulun opettajamäärää. Tämä lisää väistämättä koulujen rahantarvetta, mutta tämä hinta meidän pitää olla valmis maksamaan siitä, että oppimistulosten heikentyminen saadaan vähintäänkin pysähtymään ja mielellään jopa kääntymään jälleen nousuun. Korkealaatuisten tuotteiden ja palveluiden viennistä elävä yhteiskuntamme ei kestä sitä, jos sivistys- ja osaamistasomme laskee lähemmäksi muuta maailmaa. Meille hyvä taso ei ole riittävä, meidän pitää olla jatkossakin lähellä huippua.