Kuntavaalit

Renkomäen kaavoituskohteita

Tuleva Renkomäen koulun laajennus on todella tärkeä ja odotettu asia jatkuvasti kasvavalla alueella.

Renkomäen koululla 3.11. ollut kaava-asioiden esittelyilta antoi hyvää tietoa alueen tulevaisuuden suunnitelmista. Alla on kommenttini kolmeen illan aikana esitettyyn kaavoituskohteeseen.

1) Suunnitteilla oleva Renkomäen väylän puuttuvan osan rakentaminen on hyvä, tärkeä ja tarpeellinen osa Renkomäen alueen kehittämisessä. Viimeinkin puuttuva pätkä on tulossa. Toivottavasti saamme väylän valmistuttua kadun päähän suunnitellun, alueelta vielä puuttuvan lähikaupan.

2) Lakkitehtaantien itäpuolen täydennysrakentaminen on odotettu ratkaisu uusien tonttien kaavoittamisessa. Esittelyillassa esitetty ehdotus Siriuskadun jatkamisesta suoraan Lakkitehtaantielle asti on kuitenkin mielestäni huono. Tämä ratkaisu tekisi Siriuskadusta, nykyisin rauhallisesta pihakadusta, läpiajoväylän. Mielestäni parempi ratkaisu olisi sallia Siriuskadulta (ja myös Linnunradalta) vain kevyen liikenteen läpipääsy uudelle asuinalueelle.

Nyt ehdotetuissa ratkaisuissa uuden asuinalueen liikennevirta ohjattaisiin Lakkitehtaantielle. Olisi varmasti hyvä vielä selvittää ja pohtia, olisiko liikennevirta järkevämpi sittenkin ohjata Renkomäen väylälle. Tämä vähentäisi liikennettä Lakkitehtaantiellä ja näin tekisi turvallisemmaksi Lakkitehtaantien pohjoispään, missä sijaitsevat päiväkoti ja koulu.

Olen ollut yhteydessä kohteen suunnitteluinsinööriin ja ottanut kantaa suunnitelmiin. Moni muukin esittelyillassa paikalla ollut oli samoilla linjoilla kanssani ja moni heistä on myös tietoni mukaan kantansa suunnitteluinsinöörille ilmoittanut. Insinöörin vastauksen perusteella suunnittelussa on tällä hetkellä otettu aikalisä ja asukkaiden ehdotuksia pohditaan vakavasti. Toivottavasti luonnoksiin saadaan meidän renkomäkeläisten toivomia muutoksia.

3) Tuleva Renkomäen koulun laajennus on todella tärkeä ja odotettu asia jatkuvasti kasvavalla alueella. Ymmärrettävästi muiden koulujen ja päiväkotien tilanne on vielä huonompi johtuen niiden vakavista sisäilmaongelmista, joten Renkomäen koulun laajennus joutuu nyt hieman odottamaan omaa vuoroaan.

 

Leave a Reply